Kello jysähti soimaan tänä aamuna yhtä pirteään tapaan kun kännykän kello nyt voi pirahtaa. Vaikka tällä hetkellä siitä varmuutta ei ollutkaan, tulisin olemaan hämmentävän tarkalleen 22 tunnin päästä lentokentällä, jonka nimestä hyppysellinen ruotsalaisia on varmasti kertonut ”oi joi kalle”-kalavitsejään (LAX). Eilen tuli hakattua pokeria, juotua kaljaa ja ajettua autolla; kaikki tosin laillisesti eikä edes yhtä aikaa. Peltihevosella miellyttävässä porukassa Helsinkiin.
Oudoksuttava mieltymykseni lentokenttiin oli laskenut ja tällä hetkellä mielessä jyskytti turhautuneisuus. Jopa mielenkiinto ohikulkijoiden taustatarinoiden väsäämiseen oli laskenut ja jestas mitä materiaalia eteeni tarjottiin. Rypäs suomenruotsalaisia yrittäjiä matkalla Reikäviikkiin (uskoakseni, tuo on korrekti kirjoitusasu Islannin kaupungille. En kuitenkaan muistanut onko se pääkaupunki vai ainoa kaupunki islannissa joten jääköön se mainitsematta. Heko heko. Aloita vahvalla vitsillä niin Abraham aikoinaan.) Mutta mitä voi odottaa maalta, josta McDonald’skin otti ja lähti; no suomenruotsalaisia yrittäjäturisteja tietenkin! Heidän ohella edestakaisin ramppaava minimoitu (8 hlöä) romanialaisperhe haitareineen (tämä ei ole edes liioittelua. Kolmella kahdeksesta oli haitarit olalla) ja kruununa kakun päällä n. 20 hlön ryhmä afrikkalaista alkuperää oleva tiimi ihmisiä joilla oli siniset Godfest-paidat. Tapahtuma oli ilmeisesti pidetty Suomen maaperällä. Vinksahtanutta väkeä oli enemmän kuin Marjamantujen sukujuhlissa, mutta kieltäydyin huvittamasta itseäni julkisella tirkistelyllä ja paloin halusta lentää kuin pukki konsanaan kauas kauas kauas.
Kone kohosi korkeuksiin. Suureksi onnekseni yksi jepen poppoon porukasta istui viereeni. Tämä mies oli myös tarjonnut minulle banaania lentokentällä. Koin että tuon kertominen olisi relevanttia, mutta nähtyäni teksin monitorin ruudulta mietiskelin erase toimintoa, mutta jos tuon napin käytön olisin joskus opetellut, ei näitä värssyjä syntyisi. Mielenkiintoista todeta, että kirjoitustyylini on adaptionut puhetapani. Sana-arkku aukesi melko pikaisesti lentokoneen päästyä riittävään korkeuteen ja mikä mainiointa vierustoverini tuntui olevan mukavaa juttuseuraan…. Hän tuskin kirjoittaa omassa blogissaan minusta samoin. Perus-liipa-laapojen jälkeen kuten mihin matkalla yms jälkeen, pääsimme keskusteluun tuosta sinisestä paidasta, joka hänellä oli päällään. En tiennyt mikä minuun oli tullut, paras selitys minkä keksin oli pre-jetlag, sillä mieleni reissasi vauhdilla joka ei tiennyt solidaariuden sointujen olevan kertosäkeen sävelpohja tulevalla turinatuokiolle, joka meni jokseenkin seuraavalla tavalla.
666: ”So you are quite the school book example of a Christian? How’s the big boss doing any way?”
(tässä kohdassa hän jopa nauroi lempeästi ja omakin äänenpainoni oli tuttavallisen mieto)
3: ”Thanks for asking. He is doing well. Are you a Christian also?”
(kysymys johon reissun ensimmäisenä kolmena päivänä törmäsin kahdesti. Tosin viime torstaina minulta tiedusteltiin mahdollista juutalaisuuttani, mutta se jääköön toistaiseksi. Tämä on myös se kohta, jossa draaman kannalta toisia sanoja olisi voinut käyttää, mutta hakkaamalla ei ilmeisesti meikäläisen suu soukennu ja sitä paitsi olen enemmänkin komiikan kuin draaman kannalla.)
666: ”Actually, I’m not. I’ve given up traditional religions some years ago. (tässä kohdassa meni vielä hyvin, mutta…). I think I’m kinda into Satanism these days.
(OBS! Kun kerrot vitsin, käytä humoristista äänen painoa tai muita eleitä varmistaaksesi että toinen osapuoli on tajunnut veikaroinnin.)
3: ”OK. (hän totesi todella Ann the man Smitty tyyliin hieman oudoksuen tätä ilmentymään minkä hänen luojansa oli hänen viereensä istuttanut.) Either you are joking with serious issues or then you are confused and lost. (Ja tässä tulee: ) Would you like to hear about God and our lord and savior Jesus Christ?”
(kyllä tähän oltiin tultu. Loppupeleissä olen positiivisen yllättynyt kuinka pystyin vastaamaan tähän kysymykseen niin nopeasti tavalla joka ei sanamuodollisesti ollut töykeä, mutta ei jättänyt epäselvyyksiä tulkinnaltaan. Todettakoon vielä, että olin valmis kuulemaan pitkästä aikaa Jeseliusken seikkailuista, jotka kuitenkin jäivät odottamaan seuraavaa Tyler Durdenia {fight club}.)
666: ”Well, why not? It’s like my shirt says; ’straight but curious’, so fire away.”
Tuossa dialogissa symboloin itseäni petomerkein ja häntä numerolla kolme, koska se on vastaus kristinuskomatematiikan kysymykseen ”moneenko osaan jumalan voi jakaa?”. Lisätään vielä, että ’suora mutta utelias’ vastaukseni jälkeen Kolmosmies epäili molempien matkan päätöksen olevan parempi, jos katsoisimme eri elokuvat omista viihdekeskuksistamme. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja mainittakoon että ”Little Miss Sunshine” on todella hyvä ja viihdyttävä elokuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti